Nordkynhalvøya - toisenlainen maailma

Sunnuntai 20.10.2024 klo 22.10

Olosuhteet Finmarkin tuntureilla voivat yllättää milloin tahansa. Tämän saimme kokea jälleen kerran käydessämme varustamassa mökin talvikuntoon viikonlopun aikana. Sää asetti omat haasteensa jo keskiviikkoiltana ajaessamme Tanasta kohti Ifjordia. Tuuli puhalsi väkevästi Jäämereltä heiluttaen autoa Tenovuonon rantoja kiertäessämme. Ifjordiin päästyämme Norja pimeni. Sähkökatko kesti poikkeuksellisen pitkään. Ilta sujui lupsakasti perinteisen Ifjord Campingin mökissä otsalampun valossa iltaeväitä nauttien ja retkivarusteita rinkkoihin pakaten.

Torstaina ajoimme Ifjordista pohjoiseen. Nordkynniemimaalle päästyämme tuuli oli niin armoton, että meillä ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä kävelemään tien varresta mökille. Jatkoimme matkaa Mehamniin. Rauhallisen ostoskierroksen ja paikallisessa kuppilassa nauttimamme lounaan jälkeen tuuli rauhoittu lupaavasti. Nousimme takaisin tunturiin. Rinkan nosto harteille sujui vielä leikiten, mutta liikkeelle päästyämme karu totuus iski voimalla vasten kasvoja. Kävely pehmeässä lumessa yli 20 m/s puhaltavaan vastatuuleen osoittautui välittömästi sangen työlääksi. Ensimmäiset pari kilometriä olivat todellista taistelua lähes ylivertaisia luonnonvoimia vastaan.

Suot olivat vielä sulana. Vitivalkoisen nuoskalumen paksuus vaihteli vajaasta kymmenestä sentistä reiluun kahteenkymmeneen senttiin.  Onneksi tuuli kääntyi matkan puolivälissä sivumyötäiseksi. Pääsimme mökille ennen iltahämärää. Iltasaunan kipakoissa löylyissä kävelymatkan haasteet vaihtuivat ihmiselon ihanaan raukeuteen.

Perjantaina sää oli niin raju, että vietimme suurimman osan päivästä mökissä ihaillen Termetech-kaminan liekkien maagisen eloisaa ja lämmintä loimua ihaillen. Vettä satoi ravakasti ja tuuli puhalsi pahimmillaan lähes 25 m/s. Edellisen päivän valkoinen tunturimaisema muuttui päivän aikana kirjavaksi.

Lauantaina lumet sulivat lähes kokonaan. Pyhänä saimme kävellä takaisin tien varteen sulia maita pitkin. Matkan varrella olevat kaksi joen ylitystä olivat tavallista työläämpiä. Lumien sulaminen oli aiheuttanut joen veden reippaan nousun. Jouduimme kahlaamaan avojaloin polviin asti ulottuneessa jääkylmässä vedessä.

Hellekesän nautintoja

Sunnuntai 18.8.2024 klo 20.40

Kesä on ollut aurinkoinen ja lämmin. Hellepäiviä on ollut eri puolilla maata ennätyksellisen paljon. Tenojoessa vesi on alempana kuin vuosikymmeniin. Lähes kahden kuukauden kuivuus näkyy myös maastossa. Monet purot ja pienet joet ovat kuivuneet kokonaan. Tunturijärvissäkin vesi on ollut pitkän aikaa uimalämpöistä.

Veden vähyys ja sen korkea lämpötila hyydyttivät julkisen lohen salakalastuksen heinäkuun alussa.  Kesäkuussa salakalastajat ehtivät listiä merkittävän määrän nousulohia. Onneksi luonto armahti ja tarjosi yhä harvalukuisemmille lohille edes pienen mahdollisuuden selvitä hengissä kudulle asti. 

Tänä kesänä tuli kuluneeksi 20-vuotta siitä, kun kieleemme ilmaantui salarakas-sana. Vanhan maanviljelijäsuvun kyläkauppias ei kauan yhtä juurakkoa kyntänyt, kun aidan toisella puolella vihreämpänä orastanut ruoho veti puoleensa. Salarakkaasta tulee siis rakas vasta sen jälkeen, kun koko kansa tietää. Vähän samoin on tapahtunut lohen salakalastukselle. Siitä on tullut niin näkyvää ja julkista, että melkein koko kansa tietää. Ainoastaan kalastuksenvalvojat, Lapin Ely-keskuksen kalatalousosasto ja Maa- ja metsätalousministeriö eivät ole kuulleet tästä uudesta kansallisurheilusta, josta on tullut harrastajamäärällä mitattuna Utsjoen suosituin harrastus.

Kesä 2004 oli lähes koko maassa sateinen. Tenojojokilaaksoon asti kovat sateet eivät kuitenkaan yltäneet, vaan kesä oli niiden suhteen tavanomainen. Kesän lämpöennätys mitattiin heinäkuun kolmantena päivänä Sevettijärvellä. Tänä kesänä  kesä- ja heinäkuu olivat maassamme noin puolitoista pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpiä.

Hellekesän jälkimainingeissa oli kieltämättä mukava ulkoilla Finnmarkin tuntureilla. Vesi oli uimalämpöistä joka ainoassa lammessa ja järvessä. Viikon aikana lämpötila ei laskenut kertaakaan sellaisiin lukemiin, että repun kätköissä ollutta retkeilytakkia olisi tarvinnut kaivaa esille. Päivisin lämpötila pysyi takuuvarmasti vähintään lähellä hellerajaa. Iltaisin lämpötila pysytteli yhtä yötä lukuunottamatta noin kahdenkymmenen asteen lukemissa.

Tunturiylängöllä liikkuminen oli todella helppoa. Purot, pienet joet, suot ja suolampareet olivat rutikuivia. Kalastuksellisesti viikko oli haastava. Taimenet nousivat myöhään illalla pintavesiin. Silloin niitä sai kohtalaisen helposti. Muun ajan vuorokaudesta taimenet olivat tavoittamattomissa. Isompia rautuja emme löytäneet ollenkaan. Pienempiä rautuja liikkui iltaisin matalassa pinnan tuntumassa.

Posti-Pekan muistolle

Perjantai 22.66.2024 klo 01.01

Lokakuun kahdeksannentoista päivän ilta syksyllä 1955 nosti Tenon ylle kylmän pakkashuurun. Jokea alavirtaan liukui pitkä postivene runsaan jääsupon seassa tietään auki kahloen. Veneen perässä kipparina toimi kokenut postiveneen kuljettaja Uula Lukkari.

Uulalle venematka Outakoskelta Utsjoelle oli taatusti sen kesän viimeinen. Hän ei olisi halunnut millään lähteä joelle pakkasen ja jääsupon sekaan, mutta ylhäältä tullut käsky pakotti miehen veneineen liikkeelle.

Uulan esimies, postitarkastaja, komensi hänet viemään runsaan muuttokuorman ja viikon aikana kuljettamatta jääneen postin Utsjoelle. Iso vene oli pakattu niin täyteen tavaraa, että ainoalle matkustajalle jäi juuri ja juuri sopiva tila.

Jääsuppo pakotti kipparin ja matkustajan yöpymään Bogdanoffin Joonan luona. Perille Utsjoelle vene saapui lokakuun 19. päivä hieman ennen keskipäivää.

Veneen kokan kopsahtaessa rantaan Utsjoella alkoi uusi aikakausi paikallisen postin ja monen lohenkalastajan elämässä. Utsjoen uudeksi postikonttorin hoitajaksi saapui vuoden mittaiselle komennukselle Pekka Haapala. Jo venematka kertoi miehelle hänen saapuneen toisenlaiseen maailmaan, jossa kellolla ei tulisi olemaan kovinkaan suurta roolia.

1960-luvun alkupuolella Pekka hankki Junttijoelta tontin, jolle rakentui pieni mökki. Lohenkalastus oli jo vienyt miehen mennessään. Hyvästä lohestusseurasta Pekalla ei ollut pulaa. Mieluisimpiin tuttavuuksien kuului Arvi Keränen, joka sitoi Pekalle lukuisia hyviä ottiperhoja. Keränen ajoi postiautoa Ivalon ja Utsjoen välillä. Utsjoelle illalla saavuttuaan hän useimmiten lähti Pekan kanssa yöksi Tenolle lohta soutamaan. Aamulla tunnin tai pari nukuttuaan hän lähti ajamaan postiautoa takaisin Ivaloon. Postipakettien joukossa oli usein punalihainen paketti kotiin vietäväksi.

Päivisin Pekka palveli paikallisia asukkaita ja etelän lohimiehiä postin palveluksessa. Kesäillat ja viikonloput kuluivat Tenolla lohia narraten. Vuodeksi tarkoitettu pesti venähti huomaamatta ylipitkäksi. Postin palveluksesta Pekka jäi eläkkeelle 1993. Elämä jatkui Junttijoella kodikkaassa hirsitalossa lohenkalastuksen, luonnon tarkkailun ja puutarhan hoidon merkeissä.

Lohenkalastajille ja Tenon ystäville Pekka Haapala oli tuttavallisemmin Posti-Pekka. Lohenkalastajien ja paikallisten keskuudessa vakiintunut arvonimi yhdisti luontevalla tavalla paikallisen postin historiaa, Tenon lohenkalastusta ja korkeatasoista suomalaista lohiperhonsidontaa miellyttävään ja elämäniloiseen persoonaan.

Arvi Keränen nimesi 1960-luvun alkupuolella Kalkkisten Vaalea-perhosta kehittelemänsä muunnoksen Pekan Kojamoksi. Heti ensimmäisellä laskulla kojamon antanut perho on osoittautunut vuosikymmenien aikana todelliseksi kestosuosikiksi. Perho istuu tenolaiseen maisemaan ja lohensoutuun vaatimattoman luontevasti, lohenkalastajan silmää ja mieltä lämmittävästi. Eipä olisi Keräsen Arvi voinut paremmin valita ystävän kunniaksi nimeämäänsä perhoa, niin osuvasti perho kertoo edesmenneen kummisetänsä elämänmyönteisestä, Tenoa, lohenkalastusta ja muita ihmisiä arvostavasta luonteesta.

Posti-Pekan lämmin ja ystävällinen läsnäolo tuli vuosikymmenien kuluessa tutuksi lukuisille lohensoutajille Kivikosken ja Kylmäkaltionsuvannon alueen lähtöpaikoilla. Hän jutteli mielellään muiden lohestajien kanssa kokemuksia ja tietoja vaihtaen.  Sama lämmin ja tuttavallinen elämänilo ja -asenne välittyivät myös Pekan päiväkirjamaisista kirjoituksista, joita hän jakoi bittitaivaan sinessä eri puolilla maailmaa asuville lohenkalastajille. Pekan kirjoituksista huokui vanhan lohimiehen iltaruskon juureva yhteys Tenojoen maisemiin ja jokilaakson ihmisiin.

Salakalastajien mekka

Lauantai 15.6.2024 klo 10.15

Outo tunne piinasi mieltäni pari viikkoa. Se ahdisti aamuisin heti herättyäni. Se hiipi hiljaa mieleen ilta-auringon kääntyessä ylävirrassa Norjan tuntureiden päälle.

Eilisen raskaan valupäivän jälkeen rantasaunan leppeissä löylyissä istuessa sen oivalsin. Ilta-auringon valo suodattui taianomaisesti koivun lehvästön läpi. Taustalla kimmelsi Osmannuoran jäntevä pinta.

Kesä.

Tarkemmin sanottuna lohikesä.

Olen elänyt kaikki elämäni kesät rippikouluikäisestä lähtien lohta kalastaen, asiakkaille ja ystäville elämyksiä tarjoten. Olen ollut intensiivisesti yötä päivää keskellä lohikesää. Samalla olen ollut lukuisille ihmisille keskeinen ja merkittävä osa lohikesää. Olen elänyt ja antanut kaikkeni kesäkuun alusta elokuun loppuun.

Nyt katselen lohikesää sivusta piipahtaen siinä vain aamuvarhaisella töihin ajellessa ja uudestaan illalla rantasaunassa. Olen kuin vieras, jolla on lupa katsella ikkunasta, kun varas vie talon pöytähopeat.

Väärinymmärrysten, tahallisten tai tahattomien välttämiseksi selvennän edellä kirjoittamaani tunnelmakuvaa. Lohenkalastus on Tenojoella edelleen kiellettyä. Eduskunta salli suuressa viisaudessaan saamelaisille mahdollisuuden lohenkalastukseen tietyillä ehdoilla Lapin Ely-keskuksen hakemuksesta myöntämällä poikkeusluvalla.

Olin maaliskuussa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kuultavana Tenojoen kalastussäännön tiimoilta. Kerroin silloin lausunnossa ja asiantuntijakuulemisessa oman kantani asiaan hyvin selkeästi: "Hallituksen esityksessä Suomen ja Norjan väliseksi uudeksi Tenojoen kalastussäännöksi yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista on määritelty saamelaiskulttuuriin perustuvan lohenkalastuskulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei ole mahdollista ilman vahvoja ja elinvoimaisia lohikantoja. Vallitsevassa tilanteessa, rajallisen luonnonvaran eli lohikantojen ollessa kiistatta vaarantuneet, hallituksen esitykseen sisältyvä mahdollisuus poikkeusluvan myöntämisestä perinne- eli pakkopyydysten käytön sallimiseksi opetus- ja kulttuuriperusteisesti on vakava virhe."

Viime kesänä kirjoitin lohen salakalastuksesta tulleen koko kansan huvia. Tämän kesän alku on osoittanut viime kesän kirjoitukseni napakympiksi. Lainkuuliaisuus on tässä jokilaaksossa, tässä kunnassa lähes yhtä heikolla tolalla kuin venäläisterroristien Ukrainaan suuntautuneella erikoisryöstöretkellä. Omankädenoikeutta käytetään surutta eikä sitä salata, vaan päinvastoin kehuskellaan julkisesti.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että viranomaiset ovat nostaneet kädet pystyyn valvonnan ja rikoksiin syyllistyneiden tuomiolle saattamisen suhteen.

Muualta tänne vuosikymmeniä sitten muuttaneena pohdiskelen erityisesti kuntapäättäjien ja vesialueiden osakaskuntien nokkahenkilöiden asemaa. Yhteisiä asioita hoidettaessa moraalin ja vastuullisuuden suhteen riman pitää olla todella korkealla. Jos esimerkiksi johtavassa luottamusasemassa oleva henkilö salakalastaisi lohta Tenolla, eikö veronmaksajalla olisi perusteltu syy epäillä hänen rehellisyyttään luottamustoimen hoitamisessa? Onhan toki mahdollista, että mökkimurtoihin erikoistunut rosvo ei murtaudu omakotitaloon, ei edes tilaisuuden tullen.

Pilkkikausi lähenee loppuaan

Sunnuntai 12.5.2024 klo 19.50

Norjalaisille toukokuu on pelkkää vapaata. Arkipyhiä on tänä vuonna ripoteltu kolmelle toukokuun viikolle. Tällä viikolla torstai oli arkipyhä. Norjalaiseen tapaan se merkitsi automaattisesti vapaata myös perjantaille. Sen ansiosta pääsin käymään vielä rautupilkillä. Olosuhteet olivat loistavat. Kovan hangen päällä oli sopivasti uutta, pehmyttä lunta.

Rautu oli huonommalla syönnillä kuin edellisillä viikoilla. Sama ilmiö toistuu vuosittain. Kevään viimeisillä, säiden puolesta kaikkein parhaimmilla keleillä kalan saaminen on huomattavasti työläämpää kuin aikaisemmin talvella. Kalojen niukkuus ei yhtään himmennä kevään viimeisten pilkkipäivien hohtoa. Luonto virkoaa vauhdilla valon määrän lisääntyessä. Lintuja näkyy päivä päivältä enemmän.

Tenon jäidenlähtö lähenee. Jäät ovat sulaneet paikoilleen useamman viikon aikana. Joki avautuu lähipäivien aikana. Väylä on monin paikoin auki pitkiä matkoja. Jäät liikahtavat kunnolla vasta sitten, kun vesi nousee yli metrin. Jokilaaksossa lunta on enää siellä täällä. Tuntureilla lunta on reilusti.

Alamitan nostoa

Sunnuntai 5.5.2024 klo 22.40

Perinteinen rautuviikko sujui mukavasti. Säät vaihtelivat ajankohdalle tyypilliseen tapaan aurinkoisen lämpimästä voimakkaan länsituulen hyytävään kylmyyteen. Kunnon varusteilla ja lämpimillä vaatteilla pilkkiminen oli mahdollista joka päivä. Pysyimme jälleen hyvin rautu- ja taimenpitoisessa menussa. Tuoretta kalaa laitoimme ruuaksi eri tavoilla päivittäin.

Viikon parasta antia olivat hiihtoretket ahkiota vetäen uusille pilkkijärville. Olosuhteet olivat talviset, vaikka lumipeite oli paljon tavanomaista ohuempi.

Kalastuksellisesti pääsimme nauttimaan monta kertaa keskivertoa reilusti suurempien rautujen ja taimenien väsytyksistä. Suurimmat raudut olisivat todennäköisesti jääneet saamatta, jos olisimme pilkkineet perinteiseen suomalaiseen tapaan pikkurautuihin tyytyen.

Kuukauden aikana kokemusta karttui monella rintamalla. Osalla vieraista oli käytössä kaikuluotain. Sen käyttö ei välttämättä lisännyt saalisvarmuutta. Rautujen ollessa huonolla syönnillä kaikuluotain tarjoaa enemmän mielenkiintoista ajankulua. Kalojen löytäminen on  sen avulla helpompaa ja nopeampaa. Sattumaa tai ei, mutta kevättalven suurimmat raudut nousivat jäälle ilman kaikuluotaimen käyttöä. Puolen metrin raja meni parhaina päivinä rikki useamman kerran.

Rautukaluston päivitystä

Sunnuntai 21.4.2024 klo 20.40

Raudun pilkinnässä, erityisesti välineissä on tapahtunut suuria kehitysloikkia viimeisen vuosikymmenen aikana. Rautuvesillä näkee nykyään harvoin perinteisiä ahvenen pilkintään tarkoitettuja pilkkivapoja. Hyvillä väsytysominaisuuksilla varustettu vapa ja säädettävällä jarrulla sekä mieluummin myös välityksillä varustettu kela ovat peruskalustoa. Nämä ominaisuudet korostuvat erityisesti silloin, kun samoilla vesillä on myös hyvän kokoisia taimenia. Parin-kolmen kilon painoisen taimenen väsytys on kunnon välineillä positiivisella tavalla mieleenpainuva kokemus.

Kuuden tuuman kaira riittävillä jatkovarsilla on välttämätön varuste paremmille rautuvesille mentäessä. Neljän tuuman kairalla pilkkijä ottaa joka ainoa kerta avantoa vääntäessään riskin ison kalan karkuuttamisesta liian pienen avannon takia. Tämä harkittu riskinotto on ymmärrettävää silloin, kun kaukaisille pilkkivesille siirrytään useamman päivän turneelle hiihtämällä.

Keskiverto suomalainen mies, jonka juuret ovat syvällä takametsien routaisessa maassa, ajaa polttomoottorin voimin paikasta toiseen niin kauan kuin kunnossapidon laiminlyönnistä kärsiviä maakuntien teitä pystyy edes jollakin tavalla liikkumaan. Pilkkivesillä hän sen sijaan turvautuu luontevasti sähköön. Joka pojan tallin nurkasta löytyvä akkuporakone on valjastettu jonkinlaisella adapterilla kairaan kiinni. Rautuvesillä jään vahvuus on yleensä hyvän matkaa toisella metrillä. Yksi tai jopa useampi kohvakerros tuo vielä lisähaastetta avannon tekoon. Tällaisissa olosuhteissa pelkkä akkuporakone kairaa pyörittämässä on vaarallinen yhdistelmä, jota ei kannata raahata jäälle ollenkaan ilman lisäkahvaa. Muutaman kymmenen euron lisäkustannuksella akkuporakoneeseen saa ostettua kahden käden kahvat, joiden avulla kairaaminen on paljon turvallisempaa.

Itse olen käyttänyt 24 voltin Strike Master -akkukairaa kuuden tuuman terällä. Ensimmäisen talven haastavissa olosuhteissa yhdellä akulla sai kairattua vain 8-9 avantoa. Tämän kevään olosuhteissa yhdellä akulla sai tehtyä 14-16 avantoa. Kolmen akun ja kahden laturin kokoonpanolla selvisimme hyvin viiden henkilön pitkien pilkkipäivien viikosta ilman käsikairaan turvautumista. Akut latasimme aggregaatilla joka ilta.

Pilkkivapojen pituuksien kasvu yhdistettynä nykyisten pilkkikelojen jalan ja kampien ulottuvuuksiin on tehnyt pilkkikansan standardista eli Retki-reppujakkarasta alimitoitetun. Pidemmät vavat on paras säilyttää ja kuljettaa erillisessä vapalaukussa. Jäällä on hyvä olla mukana pari-kolme vapaa. Sitä useamman vavan mukana kuljettaminen ei ole tarpeellista. Pilkit tapseineen ja morreineen tai pilkkiperhoineen solmitaan valmiiksi tuvan lämmössä. Kelalla olevan siiman päässä oleva viehelukko mahdollistaa pilkin nopean vaihdon järvellä.

Pilkin värillä, koolla ja uinnilla on merkitystä. Sen takia riittävää valikoimaa on syytä pitää mukana. 1980- ja 1990 -luvuilla muoti kulki koko ajan pienempiin rautupilkkeihin. Saalisvarmuudesta maksettiin hintaa entistä pienempinä kaloina. Onneksi muikkukannat ovat vahvistuneet niin, että kenenkään ei tarvitse enää ajaa tuhatta kilometriä pohjoiseen pyytääkseen päivän aikana kolmesataa pumpulipuikon mittaista rautua kukkokaloiksi.

Tiura 45, Norolan Northern Light ja Kuusamon Uistimen Lappi-Loiste ovat rautupilkkien peruskalustoa. Ne ovat toimivia pilkkejä alle kymmenen metrin syvyisissä vesissä. Lohen vetouisteluun tarkoitettu Tiura Magnum on yksi parhaimmista rautupilkeistä. Suuresta koostaan huolimatta se pyytää kaiken kokoisia rautuja. Sillä on helppo pilkkiä myös syvältä, koska se vajoaa nopeasti. Norolan Winter Light tapsipilkki on lähes yhtä hyvä pilkki syvältä pilkittäessä. Se pelaa myös taimenia pilkittäessä.

Led-valo lisää pilkin kalastavuutta sitä varmemmin, mitä syvemmälle mennään tai mitä hämärämmät olosuhteet jään alla ovat. Omasta pilkkirepustani löytyy useimmiten sama pilkki-pilkkiperhosetti sekä valolla että ilman. Kokeilemalla selviää, kummasta rautu tykkää enemmän.

Sopiva siimanvahvuus on 0,35-0,40 mm. Pilkin alla tapsisiimana käytetään ohuempaa siimaa, 0,25-0,28 mm. Erityisesti Suomen puolella on paljon järviä, joissa lähes kaikki pilkkikalat ovat pannulle mahtuvia. Näillä järvillä pilkittäessä siimat voivat olla huoletta ohuempia.

Tämän kevättalven olen käyttänyt pilkin alla pelkästään pilkkiperhoja. Olen sitonut niitä numero kuutosen ja kahdeksan koukkuun. Yleensä käytän kahta kuulaa, joista suurempi on halkaisijaltaan 4,0-5,5 mm ja pienempi 3,0-4,0 mm. Pilkkiseurueemme on myös käyttänyt hyvällä menestyksellä Perho-Kapteenin pilkkiperhoja. Taimenta tavoiteltaessa MA-Leech on ehdoton ottipeli.

Sinivalkoisen reen kyydissä

Maanantai 15.4.2024 klo 19.15

Kotimainen Trailander Shuttle Safari on niin ylivertaisen hyvä henkilökuljetuksiin tarkoitettu reki, että sitä on turha verrata mihinkään muuhun rekeen. Huhtikuisen vaihtelevassa, ajoittain navakan tuulisessa ja vesisateisessa säässä Nordkynniemimaan puuttomalla tunturiylängöllä reki pääsi näyttämään toimivuutensa.

Reki liukuu moottorikelkan perässä eleettömän sujuvasti ja pehmeästi kuin saukko pakkaslumen verhoamassa jokitörmässä. Säädettävä jousitus kantaa kuorman ryhdikkäästi. Reen kyytiin nostetun kananmunapaketin kylkeen ei tarvi liimata "särkyvää" -tarraa. Jousitus ottaa töyssyt, kuopat ja heitot vastaan niin pehmeästi, että reen sisällä niistä ei ole syytä olla huolissaan.

Webastolla varustettu Suttle Safari tarjoaa matkustajille yhtä mukavat kyydit kuin taivaankantta halkovat sinivalkoiset siivet. Yläilmoissa kiitävää menopeliä ei kuitenkaan voi pysäyttää haluamaansa paikkaan. Trailander Shuttle Safarin sen sijaan voi halutessaan pysäyttää, vaikka hyvän rautuavannon viereen.

Automiehille on tuttu käsite tietyn tason autoista, joita omistaja ajaa mieluummin itse. Trailander Shuttle Safari tarjoaa niin hyvät kyydit, että reen omistaja istuu mieluummin sen kyydissä kuin ajaa sitä vetävää kelkkaa.

Hyvien veto-ominaisuuksien ja erinomaisen jousituksen lisäksi Trailander Shuttle Safari on erittäin turvallinen reki. Se antaa matkustajille hyvän suojan mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Samalla se tarjoaa viihtyisää ja mukavaa matkantekoa pakkasessa, tuulessa ja tuiskussa. Luontoharrastusten ohessa reki toimii lämpimänä taukotilana, jossa eväiden syöminen tai esimerkiksi kameroiden varustelu sujuvat avokäsin suojassa vallitsevilta olosuhteilta.

Pääsiäisrautuja

Maanantai 1.4.2024 klo 21.45

Saimme viettää pääsiäistä talvisissa olosuhteissa. Mökille mennessämme lunta oli reilusti tavanomaista vähemmän. Vajaan viikon oleskelumme aikana lunta satoi lisää noin 30-35 cm. Järven jäällä käveleminen muuttui pehmeän lumen myötä raskaammaksi. Hiihto- ja kelkkailukelit sen sijaan muuttuivat erinomaisiksi.

Lämpötila vaihteli iltapäivän muutamasta pakkasasteesta melkein -15 asteen yöpakkasiin.

Rautujen lisäksi saimme pari reilumman kokoista taimenta. Mökkielämän aamiaispöydän lisukkeeksi paistan silloin tällöin kermaisen rautumunakkaan. Siihen sopii mainiosti edellisen päivän illalliselta yli jääneet paistetut tai savustetut raudut.

Raudun pilkkimiseen liittyy vahvana mielikuva kevään ahavoittamista hangista, lämpimästi paistavasta auringosta ja sinisestä taivaasta. Suurin osa lajin harrastajista suuntaa rautuvesille juuri kevättalven parhaimpien säiden ja helpoimman kulun aikana. Erityisesti isoa pilkkirautua tavoittelevan kannattaa harkita vakavasti pilkkireissua alkutalveen tai kaamoksen päättymistä verhoavaan pakkaskauteen tammi-maaliskuulle.

Pakkasen puremista nuoskalumen lapiointiin

Keskiviikko 6.3.2024 klo 20.30

Talven selän taittumisesta on vierähtänyt jo kuukausi. Talvi on ollut rehellisen valkoinen ja lähes vanhan ajan kylmä. Talvi alkoi kylmän raikkaissa merkeissä jo lokakuun 20. päivän kieppeillä. Lokakuun loppu oli kylmä. Lammet ja järvet jäätyivät nopeasti. Luntakin satoi niin, että tunturimökin talviteloille varustaminen lokakuun viimeisenä viikonloppuna sujui mökkimatka mennen tullen hiihtäen. Viime päivien lämmin sää on tuonut aivan toisenlaista tuntua kuin alkutalven pitkä pakkasjakso. 

Lunta on tavanomaista vähemmän. Järvissä on hyvät jäät. Kohvakerroksia ei ole, vaan jää on kauttaaltaan yhtenäistä teräsjäätä.

Tenon uusi kalastussääntö etenee eduskunnassa vääjäämättä maalia kohti. Se ehtii voimaan todennäköisesti hyvissä ajoin ennen kesän tuloa.  Takkatulen leikkisässä loimussa on ollut hyvä lukea eri intressiryhmien lausuntoja käsittelyssä olevasta ja myös edellisistä kalastusäännöistä. Lausunnoissa on yksi yhdistävä tekijä. Kukaan ei ole riittävällä vakavuudella huolissaan Tenon lohesta ja lohikantojen ahdingosta. Jokainen kinuaa itselleen oikeuksia, toinen toistaan vahvemmin perustein.

Tenon lohikantojen tila on heikko. Siitä huolimatta osa jokivarressa asuvista ihmisistä vaatii äänekkäästi lohenkalastuksen avaamista. Tulevaisuuden ennustamiseen ei vaadita kummoisia ennustajan lahjoja. Viime kesäiseen kyttyrälohi-invaasioon suhtautuminen kertoi jo sen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Tenon lohelle. Kulkutuksen salliminen kyttyrälohien pyynnissä  ja siihen kannustaminen viranomaisten toimesta avasivat bandoran lippaan, jonka kiinni saaminen ei ole enää mahdollista. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin lorautettua korkeaoktaanista ministeri-Audin bensaa saamelaisten lohenkalastusoikeuksia koskevaan keskusteluun tuli karkasi käsistä.